MotorolaYleinen

Motorola esitteli taittuvanäyttöisen Razr-simpukkapuhelimensa – Ennakkomyynti alkaa joulukuussa 1499 dollarin hintaan

Lenovon omistuksessa oleva Motorola on tänään esitellyt Yhdysvalloissa uuden ja pitkään odotetun taittuvanäyttöisen uuden sukupolven Motorola Razr -simpukkapuhelimen. Kyseessä on myös samalla Motorolan ensimmäinen taittuvanäyttöinen älypuhelin ja myöskin järjestyksessään toinen kuluttajien ulottuville saapuva taittuvanäyttöinen älypuhelin.

Uusi Motorola Razr on monella tavalla mielenkiintoinen älypuhelin, sillä ajatukseltaan kyse on perinteisestä simpukkapuhelimesta, mutta kuitenkin toteutettuna tämän hetken tuoreimmilla innovaatioilla. Lisäksi puhelin ei kilpaile teknisillä ominaisuuksilla muiden valmistajien taittuvanäyttöisten laitteiden kanssa, sillä Razr-puhelimen sisuksista löytyy keskihintaluokan puhelimiin suunniteltua tekniikkaa. Tämän näkyy myös hinnoittelussa, sillä Motorola on saanut pidettyä hinnoittelun kilpailijoitaan pienempänä, vaikka hintaa silti vielä löytyy huippupuhelimen verran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näyttö on Motorola Razr -puhelimen kohokohtia. Puhelimesta löytyy peräti kaksi näyttöpaneelia, joista pienempi löytyy etupuolelta. Pikkunäyttö on kooltaan 2,7 tuumaa ja siinä on 600 x 800 pikselin tarkkuus. Pikkunäytöltä on mahdollista tarkistaa nopeasti ilmoituksia sekä käyttää muun muassa kuvauksessa. Suurempi näyttö löytyy laitteen sisäpuolelta ja kyseessä on muovinen taittuva pOLED-paneeli, jonka koko on 6,2 tuumaa. Näytössä on 2142 x 876 pikselin tarkkuus sekä 21:9-kuvasuhde. Näyttö taittuu keskikohdasta vaakasuuntaisesti, jotta puhelin mahtuisi pienempään tilaan. Päänäytössä on myöskin lovi, johon on laitettu etukamera sekä puheluihin käytettävä kuuloke.

Tehoista on vastaamassa Qualcommin kehittämä Snapdragon 710 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla on 6 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa löytyy mukavat 128 gigatavua, mutta erillistä muistikorttipaikkaa laitteeseen ei ole saatu. Motorola Razr on myöskin ainoastaan varusteltuna eSIM-korttipaikalla, joten puhelimeen ei ole mahdollista asettaa perinteistä SIM-korttia. Akunkestosta vastaa pieneltä kuulostava 2510 milliampeeritunnin akku, jota ladataan 15 watin TurboPower-pikalatauksella. Motorola Razr on varusteltuna myöskin USB-C-liittimellä, sormenjälkilukijalla sekä NFC:llä. Käyttöjärjestelmänä toimii ainakin toistaiseksi Android 9.0 Pie.

Kameroita puhelimessa on kaksi, joista pääkameran tarkkuus on 16 megapikseliä. Pääkamera löytyy laitteen ulkopuolelta ja siinä on muun muassa f/1.7-aukko, 1,22 μm pikselikoko sekä laserautomaattitarkennus. Pääkamera tukee Motorolan mukaan Night Vision -kuvaustilaa, jonka luvataan tuottavan paremmat kuvat myös heikommassa valaistuksessa. Kameran rinnalla on myöskin kaksois-LED-salamavalo. Etukamera sijaitsee puhelimen sisäpuolella ja sen tarkkuus yltää 5 megapikseliin.

Koska Motorola Razr on luokassaan yksi ensimmäisistä taittuvanäyttöisistä älypuhelimista, niin Motorola on ottanut takuun kanssa vastaavanlaisen ratkaisun kuin Samsung. Puhelimen ostajat saavat yhden vuoden erikoistakuun, joka tarjoaa 24/7-tuen sekä yhden puhelimen tai näytön korjauksen vuoden sisällä ostamisesta. Erikseen puhelimen näytön korjauksen on kerrottu maksavan 299 dollaria.

Yhdysvalloissa Motorola Razr on tulossa eksklusiivisesti ainoastaan verkko-operaattori Verizonin valikoimiin ja ennakkotilaukset alkavat 26. joulukuuta. Myyntiin asti uutuuspuhelin ehtii Yhdysvalloissa vasta 9. tammikuuta 2020 ja hintaa löytyy mukavat 1499 dollaria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Razr 2019 tekniset tiedot:

  • Näyttö: 2,7 tuuman pikkunäyttö (600x800p) + 6,2 tuuman pOLED taittuva, HD+ (2142 x 876p), 21:9
  • Järjestelmäpiiri: Qualcomm Snapdragon 710
  • RAM-muisti: 6 Gt
  • Tallennustila: 128 Gt
  • Pääkamera: 16 MP pääkamera (f/1.7, 1,22 μm, EIS, PDAF, LAF) + kaksois-LED-salama
  • Etukamera: 5 MP (f/2.0, 1.12 μm)
  • Akku: 2510 mAh (15W TurboPower-pikalataus)
  • Muuta: USB-C, sormenjälkilukija, eSIM, NFC
  • Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie
  • Mitat: auki: 72 x 172 x 6,9 mm, suljettuna: 72 x 94 x 14 mm
  • Paino: 205 g
  • Värit: Musta
  • Hinta: 1499 dollaria

Lähde: Motorolan lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola