AppleMielipideYleinen

Mielipide: iPhone X on kallis, eikä tarjoa mitään kilpailijoita parempaa

Applen uusien puhelimien pitkä odotus on jälleen kerran ohi, ennen kuin se taas alkaa uudestaan. Apple esitteli eilen perinteiseen tapaan hieman parannellut puhelimet verrattuna viime vuoden malleihin. Tällä kertaa nämä puhelimet ovat iPhone 8 ja iPhone 8 Plus, jotka eivät oikeastaan tarjoa mitään yllättävää. Mielenkiinto siirtyy monilla kuitenkin hieman vaikuttavampaan iPhone X -malliin, joka sai ensiesityksensä myös eilen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

iPhone X on todellinen lippulaivapuhelin, josta löytyy muun muassa upealta nimihirviöltä kuulostava Super Retina HD -näyttö, joka perustuu OLED-teknologiaan. OLED-näytöt ovat itsessään hyvin vakuuttavia ja iPhone X:ssä se voi olla todella vaikuttava loistavien väriensä ansiosta. Lisäksi näyttö on tarkempi kuin missään muussa iPhone-puhelimessa koskaan ja samalla näyttö tukee HDR-toistoa, joka on tuttu jo monista Android-lippulaivoista. iPhone X on myös muilta osin hyvin vaikuttava. Laitteessa on tehokas 64-bittinen A11 Bionic -piiri, kaksoiskamera, pikalataus sekä vihdoista viimein langaton lataus. Eikö kuulostakin loistavalta ja parhaimmalta iPhone-puhelimelta? Ehkä ei sittenkään, tässä muutama syy.

Face ID

Todennäköisesti iPhone X:n suurin heikkous tulee olemaan Face ID -kasvojentunnistus. Apple luopui kokonaan kehutusta Touch ID:stä, joka on siis suomeksi sormenjälkilukija. Applen puhelimissa sormenjälkilukija on ollut jo useamman vuoden ajan hyvin nopea ja lähes samalla tasolla Huawein puhelimien sormenjälkilukijoiden kanssa.

Ensimmäisenä Face ID:n kohdalla tulee mieleen, onko se edes nopea. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että Face ID olisi todella nopea ja ainakin samalla tasolla sormenjälkilukijan kanssa, mutta tästä on varmasti turha edes kuvitella. Apple jopa itse mokasi julkaisutilaisuudessa ominaisuuden demoamisen. Julkaisutilaisuudessa iPhone X ei kyennyt nimittäin avaamaan puhelimen lukitusta – vaikuttava demo! Applen tilaisuuden aikana Face ID -ominaisuutta hyödynnettiin erilaisissa tilanteissa, jotka eivät myöskään päässeet vakuuttamaan, sillä se näytti olevan varsin hidas. Mielenkiintoista olisi myös nähdä, miten Face ID -toimii oikeasti muun muassa erilaissa valaistuksissa, aurinkolasien kanssa tai kävellessä. Mielestäni päätös hylätä sormenjälkilukija kokonaan on hyvin erikoista, sillä nopeudessa tuskin mikään muu teknologia pääsee samalle tasolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Design

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uuden iPhone X:n muotoilukaan ei pääse juurikaan yllättämään, eikä se tuota edes kaivattua wow-efektiä. Apple on ottanut suuntauksen kohti puhelinta, jossa koko etuosa on näyttöä, mutta tässä ei ainakaan vielä ole onnistuttu. Kuvista päätellen iPhone X:n näytön reunat ovat hyvin tavalliset ja todennäköisesti ainakin yhtä leveät kuin perinteisissäkin iPhone-malleissa. Toki Apple on vienyt näytön puhelimen alareunaan ja yläreunaan asti, mutta ei laite ainakaan näytä yhtä hyvältä kuin esimerkiksi Xiaomin Mi MIX -puhelimet.

Xiaomi Mi MIX 2 vs. iPhone X

Erityisesti ihmetyttää Applen päätös tuoda etukamera, kuuloke sekä monet muut sensorit ns. näytön sisälle, jonka takia näyttöön on tullut rumat ja ylimääräisen näköiset kulmat. Miksei näytön yläosasta olisi voinut tehdä suoraa? Ainakin se olisi paljon tyylikkäämpi. Lisäksi mielenkiintoa herättää puhelimen ruostumattomasta teräksestä valmistettu runko, joka on tuttu jo esimerkiksi Apple Watch -kellosta. Kellon käyttäjien on raportoitu aikaisemmin valittavan naarmuuntumisesta, joka on todennäköisesti myös iPhone X:n kohtalo.

Hinta

iPhone-puhelimet eivät koskaan ole olleet halpoja, eikä näin varmasti tule käymään vielä pitkään aikaan. Enemminkin Apple tykkää rahastaa faneiltansa aina vain enemmän ja enemmän. Koskakohan Apple tajuaa palkita faninsa ja tarjota uskollisuudesta loistavia tuotteita halvemmalla? Tuskin koskaan. iPhone X:n hinnat alkavat Suomessa 1 179 eurosta, jolla saa 64 gigatavun muistilla varustellun version. Mielestäni on erikoista, että laittamalla 1 200 euroa puhelimeen saa käyttöönsä vain 64 gigatavua tallennustilaa, säälittävää. Esimerkiksi Xiaomin uusin Mi MIX 2 -huippupuhelin tarjoaa myös 64 gigatavun version, mutta hintaa on Kiinassa vain noin 425 euroa. Lisäksi iPhone X:n toinen muistiversio on 256 gigatavua, joka on jo monelle enemmän kuin tarpeeksi, mutta myös hinta on korkea – 1 349 euroa. Xiaomi Mi MIX 2 -puhelimen 256 gigatavun muistilla varusteltu versio maksaa noin 515 euroa, eli reilusti yli puolet vähemmän!

iPhone X ei tarjoa mielestäni mitään kilpailijoita parempaa, eikä korkealle hinnallekaan ole mielestäni perusteita. Toki lippulaivapuhelimien hinnat ovat aina vain kasvussa ja esimerkiksi Samsungin Galaxy Note8 maksaa reilun 1 000 euroa, missä ei myöskään ole mitään järkeä. Toki kaikki puhelinvalmistajat ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, mutta mielestäni ei ole perusteltua maksaa älypuhelimesta yli 1 000 euroa. Puhelimien hinnat ovat lähteneet viimeisen kahden vuoden aikana täysin hanskasta. Toki tosifanit löytävät aina perusteen ostaa uusimman iPhonen hinnalla millä hyvänsä.

iPhone X on siis hyvin vaikuttava älypuhelin ja varmasti täysin pätevä, mutta siinä on myös seikkoja, jotka voisivat olla toisin.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

5 Kommenttia

  1. Eero Salminen.
    Tämä pitää paikkansa… Enemminkin (Apple tykkää rahastaa faneiltansa aina vain enemmän ja enemmän).
    Koskakohan Apple tajuaa palkita faninsa ja tarjota uskollisuudesta loistavia tuotteita halvemmalla?.

  2. Korjataas asiavirheet. Demo ei toiminut, koska laitetta ei ollut avattu Face ID:llä kertaakaan uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Tämä on turvallisuusnäkökohta samoin kuin Touch ID:nkin kanssa. Face ID on nopea, mutta ei heitä salamana kotivalikkoon. Tämä tehdään manuaalisesti jotta käyttäjä ehtii lukea notifikaatiot. Lisäksi nuo mi mixin viralliset esittelykuvat on photoshopattu niin, että reunat näyttävät pienemmiltä. Sitten mielipideaiheisiin: tavalliselle käyttäjälle tuottaa todella suuria vaikeuksia saada täyteen edes puolet 64GB tallennustilasta. Kuvia ja videoita saa ottaa yli kymmenen tuhatta ja uudella hevc-pakkauksella jota laite tukee vielä enemmän. Jos apple alkaa halpuuttaa tuotteitaan, sen brändi on mennyttä. Käänteisenä esimerkkinä seppälä yritti nousta halpakaupasta muotitaloksi, mutta koska kuluttajat ovat tottuneet tiettyyn hintatasoon homma meni puihin. Älypuhelin on myös monelle ihmiselle tärkein henkilökohtainen tavara jonka ruutua tuijotetaan jatkuvasti, eli on täysin perusteltua investoida puhelimeen. Kaiken lisäksi arvosta on varmasti jäljellä kolmen vuoden päästä enemmän kuin jonkun kiinanrojun arvosta. Laite on selkeästi markkinoiden paras älypuhelin vaikkei siinä mullistavia uutuuksia olekaan.

    1. ”Jos apple alkaa halpuuttaa tuotteitaan, sen brändi on mennyttä.” Juuri tämä on se mitä moni yritys ei ymmärrä. Apple on varmasti ainoa yritys joka ei ole vielä, korostan sanaa vielä, joutunut kilpailemaan hinnalla. Mutta… juuri nämä Kiinaluurit tulevat määrittämään tämän(kin) ylisaturoidun älypuhelinsegmentin hintatason jatkossa. Esimakua markkinahinnanmäärityksestä Apple on saanut myöhäisestä älykellolanserauksestaan, jolloin mm. pääkilpailija Samsung oli jo tuonut lähes vastaavan tuotteen markkinoille.

      1. Ei ole kilpaillut hinnalla ei. PC-koneitakin on markkinoilla muutamalla satasella. Ei ole laskenut macin hintaa. Apple on maailman suurin älykellovalmistaja, samsung ei tiennyt lainkaan mitä oli tekemässä kun rakensi älykellojaan. Kunhan olivat korean pojat kuulleet että apple suunnittelee älykelloa -> me tehdään sellainen ensin because reasons. Siitä tuli floppi, koska ei ollut applea jolta kopioida ideoita.

        1. Tosi omppufani tää jäbä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple