AndroidLGMWC

Uudet vuotokuvat LG G6-huippupuhelimesta julki vain päivää ennen virallista julkaisua

LG G6 / Kuva: Evan Blass

Mobile World Congress 2017 -messut käynnistyvät Barcelonassa jo ensi viikolla, mutta ennen virallista avajaispäivää monet valmistajat tulevat esittelemään uudet puhelimensa. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa LG, Huawei ja HMD Global (Nokia).

Tällä kertaa vuotojen kohteeksi on päässyt jälleen LG G6, sillä tunnettu vuotaja Evan Blass on julkaissut Twitter-tilillänsä kaksi uutta lehdistökuvaa juuri ennen puhelimen virallista julkaisua. Kuvat eivät paljasta juurikaan mitään, joka ei olisi jo aikaisemmin vuotanut. Viimeisimmässä kuvassa G6 paljastui kolmessa värissä, jotka ovat valkoinen, musta ja platina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LG G6-puhelimen odotetaan teknisesti olevan varsin hyvällä tasolla, sillä siinä kerrotaan olevan muun muassa Qualcommin Snapdragon 821 -järjestelmäpiiri, 4 gigatavua RAM-muistia, 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa ja 3200 milliampeeritunnin akku. Puhelimen yksi erikoisista ominaisuuksista on sen näyttö, jonka kuvasuhde on harvinainen 18:9. On huhuttu, että näytön koko olisi 5,7 tuumaa ja LG:n odotetaan panostavan myös minimaalisiin näytön kehyksiin. Huhujen perusteella puhelin olisi myös vedenkestävä.

LG tulee siis järjestämään oman lehdistötilaisuutensa huomenna sunnuntaina 26. helmikuuta, jolloin LG G6 tullaan julkaisemaan.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android