AndroidXiaomiYleinen

Tältä näyttää 16:10-kuvasuhteen näytöllä varusteltu Xiaomi Mi Pad 4 – Julkaistaan maanantaina

Xiaomi tulee julkaisemaan huomenna 25. kesäkuuta uusia laitteitaan, joista yhtiö on kuitenkin päättänyt kertoa valikoituja tietoja etukäteen. Yksi tulevista julkaisuista on Mi Pad 4 -tabletti, josta Xiaomi on julkaissut ensimmäiset viralliset kuvat omilla sivuillansa.

Tabletti näyttää saavan metallisen rakenteen ja etuosassa on 8 tuuman 16:10-kuvasuhteen kosketusnäyttö, jonka kulmat on nykyisten älypuhelimien tapaisesti reilusti pyöristetty. Jo vahvistettujen tietojen mukaan tabletissa on Snapdragon 660 -järjestelmäpiiri sekä suuri 6000 milliampeeritunnin akku. Mi Pad 4:ssä on myös Android 8.1 Oreo -käyttöjärjestelmä, jonka päällä on todennäköisesti MIUI 9- tai MIUI 10 -käyttöliittymä. Tabletissa kerrotaan olevan näiden lisäksi tekoälyyn pohjautuva kasvojentunnistus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotaneiden tietojen perusteella Mi Pad 4 maksaisi Kiinassa 1499 juania, joka on suoraan euroihin muutettuna noin 210 euroa.

Lähde: Xiaomi (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android