MicrosoftYleinen

Microsoft lupaa kolme vuotta päivityksiä uudelle Surface Duo 2 -Android-puhelimelleen

Microsoft julkaisi aikaisemmin tällä viikolla paljon uusia Surface-laitteita, joista yksi oli mielenkiintoinen kaksinäyttöinen Surface Duo 2. Kyseessä on järjestyksessään Microsoftin toinen Android-älypuhelin, joka tulee saataville myös Suomessa erityisesti yritysasiakkaille.

Julkaisun aikaan Microsoft ei puhunut mitään puhelimen päivityksistä, mutta nyt yhtiö on vahvistanut Android Authority -sivustolle Surface Duo 2:n saavan kohtuullisen hyvän päivityslupauksen. Surface Duo 2 tulee saamaan kolme vuotta Android-versiopäivityksiä sekä kolme vuotta tietoturvapäivityksiä, joten päivitettävyys tulee olemaan hyvällä tasolla, vaikka toki monet valmistajat tarjoavat jopa 4 vuoden päivityksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Surface Duo 2 -puhelin toimitetaan uutena Android 11 -versiolla, joten puhelimelle voidaan odottaa myös Android 12, Android 13 ja Android 14 -päivityksiä. Lisäksi tietoturvapäivityksiä on odotettavissa vuoteen 2024 asti.

Kyseessä on sama lupaus, joka annettiin myös ensimmäisen sukupolven Surface Duolle. Microsoft ei ole kyllä suuremmin pystynyt vakuuttamaan Surface Duo -puhelimen päivitettävyyden kanssa, sillä puhelimessa oli alun perin Android 10, mutta Android 11 -päivitystä odotetaan edelleen. Microsoft on kuitenkin luvannut puhelimelle Android 11 -päivityksen vielä tämän vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi Surface Duo 2 on mielenkiintoinen kaksi näyttöinen Android-puhelin, jossa on Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri, monipuolinen kolmoiskamera sekä tuki Surface Pen -kynälle. Puhelimen on kerrottu tulevan saataville Suomessa yritysasiakkaille myöhemmin tämän vuoden aikana 1709 euron suositushintaan. Lisätietoja Surface Duo 2 -puhelimesta voi käydä lukemassa tämän likin takaa.

Lähde: Android Authority

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Microsoft