ArvostelutMotorolaYleinen

Arvostelussa Motorola Edge 20 Pro – hyvä huippupuhelin, mutta hieman hämmentävä

Motorola Edge 20 Pro

Olemme SuomiMobiilissa jo aikaisemmin testanneet Motorola Edge 20 -puhelimen, mutta nyt on aika tarkastella samaan aikaan julkaistua Motorola Edge 20 Prota. Kyseessä on seuraaja Motorolan viime vuoden Motorola Edge+ -lippulaivalle ja tällä kertaa lähestymistapa on täysin erilainen. Motorola on panostanut vain muutamiin osa-alueisiin sekä saanut laitteesta selvästi edullisemman.

Motorola luottaa uudessa Edge 20 Prossa pitkälti samoihin toteutuksiin kuin edullisemmassa Motorola Edge 20 -mallissa, mutta tietyillä osa-alueilla on menty hieman pidemmällekin. Puhelimessa on tasainen 6,7 tuuman AMOLED-näyttöpaneeli, jossa on korkea 144 hertsin virkistystaajuus. Tehoista on vastaamassa Snapdragon 870 -järjestelmäpiiri ja RAM-muistia on jopa 12 gigatavua. Motorola on myös panostanut kameroihin, sillä mukana on 108 megapikselin pääkamera sekä ensimmäistä kertaa Motorolan puhelimessa nähdään myös periskooppikamera. Suomessa Motorola Edge 20 Pro on ollut saatavilla elokuun lopulta lähtien ja hintaa sillä on 699 euroa.

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Motorola Edge 20 Pro -puhelimeen noin viikon mittaisen aktiivisen testijakson perusteella. Tulemme tutustumaan puhelimen rakenteeseen, näyttöön, kameroihin ja teknisiin ominaisuuksiin sekä tarkastelemme puhelimen akun latautumisnopeutta ja laitteen pakkaskestävyyttä. Testissä käynyt laite oli 12 + 256 gigatavun versio sekä väriltään sininen Midnight Blue.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Motorola Edge 20 Pro (XT2153-1)
Mitat: 163 x 76 x 7.99 mm
Paino: 190 g
Rakenne: Alumiinikehys (muovipinnalla) / Gorilla Glass 5 -lasi edessä / takana 3D-lasi tai vegaaninahka / IP52
Näyttö: 6.7 tuumaa / Full HD+ (2520 x 1080) / 20:9-kuvasuhde / OLED / 144 Hz / HDR10+
Järjestelmäpiiri: 8-ytiminen Snapdragon 870 (1x 3.2 GHz Kryo 585 & 3x 2.42 GHz Kryo 585 & 4x 1.8 GHz Kryo 585) + Snapdragon X55 -5G-modeemi
Grafiikkasuoritin: Adreno 650
Muisti: 12 Gt RAM-muistia [LPDDR5]/ 256 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 3.1]
Takakamera: 108 MP pääkamera (f/1.9 / 1/1.52" / 0.7 µm / PDAF) + 16 MP ultralajaakulmakamera (f/2.2 / 13 mm / 1.0 µm / 119 asteen kuvakenttä) + 8 MP periskooppikamera (f/3.4 / 126 mm / 1.0 µm / OIS / PDAF / 5x optinen zoom) + kaksois-LED-salama
Etukamera: 32 MP (f/2.25 / 0.7 µm)
Akku: 4500 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 11 + My UX (sisältää Googlen palvelut)
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA) / 30 watin pikalataus
Liitännät: USB-C / USB 3.1
Ääni: Bluetooth 5.1 / yksi kaiutin
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija kyljessä
Värit: Sininen Midnight Blue (lasi) ja sininen Blue Vegan Leather (vegaaninahka)
Hinta: 699 €

Myyntipakkaus

Motorola Edge 20 Pron myyntipakkaus ja sen sisältö.

Motorola toimittaa uuden Edge 20 Pro -puhelimen hieman normaalia suuremmassa myyntipakkauksessa, sillä puhelimen rinnalla ostajat saavat myös Motorolan uuden Ready For -kaapelin. Kaapelin avulla puhelin voidaan yhdistää suurempaan näyttöön. Myyntipakkaus on paksu ja sitä korostaa Motorola-logot sekä laitteen mallinimi. Myyntipakkaukseen on laitettu myös Ready For -logo sekä listattuna joitakin tärkeimpiä hyötyjä, joita Ready For -alusta tarjoaa. Lisäksi myyntipakkauksen yhdellä kyljellä olevassa tarrassa on mainittuna sisältä löytyvän puhelimen väri- ja muistiversio, mallikoodi sekä IMEI-tiedot.

Myyntipakkausta avattaessa esille tulee kaksi erillistä pahvilaatikkoa, joista yksi on puhelimen normaali myyntipakkaus ja toisessa paketissa on Ready For -kaapeli. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaapelin laatikosta löytyy vain HDMI–USB-C-kaapeli sekä pikaopas. Motorola Edge 20 Pron paketti on varsin samanlainen kuin muissakin Motorolan puhelimissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimen pakkausta avattaessa ensimmäisenä esille tulee Motorola Edge 20 Pro, johon on laitettu päälle läpinäkyvä suojakuori. Lisäksi puhelin on suojattu muovilla. Puhelimen alapuolella on erillinen pahvitasku, joka pitää sisällään metallisen SIM-korttiluukun avaustyökalun, takuutietoja sekä pikakäyttöoppaan. Myyntipakkauksen pohjalta löytyy vielä erikseen 30 watin tehoinen pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Motorola Edge 20 Pron ostajat saavat hieman kattavamman myyntipakkauksen kuin mihin normaalisti on totuttu. Mielestäni on hienoa, että Motorola toimittaa mukana Ready For -kaapelin, jotta ominaisuutta joku pystyy myös käyttää. Itse puhelimen myyntipakkaus on tuttua Motorolaa ja mukana toimitetaan kaikki käytön aloittamiseen vaadittava. Motorola tarjoilee myyntipakkauksessa myös suojakuoren ja laturin, jotka eivät ole itsestäänselvyys enää tänä päivänä.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Edge 20 Pron muotoilu on viety vielä hieman pidemmälle verrattuna Edge 20 -perusmalliin, sillä Motorola on käyttänyt aikaa erityisesti ergonomian ja käytettävyyden parantamiseen. Muotoilu ei ole enää laatikkomainen, vaan mukaan on saatu selvästi kaarevampia muotoja ja laadukkaampia materiaaleja. Puhelimesta on Suomessa saatavilla kaksi väriversiota, jotka ovat molemmat sinisiä. Testiin saatiin Midnight Blue, mutta myynnissä on myös vegaaninahkaisella kuorella varusteltu Blue Vegan Leather.

Rakenteeltaan uutuuspuhelin on Motorolan mukaan alumiinia ja lasia, mutta ainakin kehys tuntuu hyvin muoviselta. Motorola todennäköisesti käyttää jonkinlaista alumiinia, joka on kuitenkin päällistetty kiiltävällä muovipinnoitteella, joten varsinaista alumiinista tuntua ei rakenteessa ole. Motorola Edge 20 Pron takaosa on valmistettu 3D-lasista, jonka versiota ei ole paljastettu. Motorola hyödyntää näytön suojaamisessa parin sukupolven vanhaa Gorilla Glass 5 -lasia, joka tuntui pitävän hyvin naarmut loitolla.

Takaosan lasipinnan Motorola on viimeistellyt tyylikkään mattapintaiseksi, mistä ainakin itse pidän. Mattapinta ei kerää suuresti sormenjälkiä tai naarmuunnu samalla tavalla kuin monet kiiltävät lasipinnat. Toki jonkin verran sormenjälkiä takaosaan jää kiinni, mutta onneksi nekin lähtevät helposti yhdellä pyyhkäisyllä pois. Huolellinen mattapintainen viimeistely tekee puhelimen käyttämisestäkin miellyttävämpää, sillä Motorola Edge 20 Pro ei ole liian liukas.

Motorola on ilmoittanut puhelimen virallisiksi mitoiksi 163 x 76 x 7,99 millimetriä ja painoksi 190 grammaa. Mitoiltaan ja painoltaan Edge 20 Pro on varsin normaali, eikä se ole yhtä ohut tai kevyt kuin Edge 20 -pikkuvelimalli. Testijakson aikana puhelin todettiin todella jämäkäksi, sillä laite ei antanut yhtään periksi tai natissut ollenkaan sitä käsien välissä kevyesti taivuteltaessa. Motorola on onnistunut luomaan mielestäni laadukkaan puhelimen, minkä huomaa helposti myös käytössä.

Pyöristetympi muotoilu tarjoilee Edge 20 Prossa ergonomisen ja miellyttävän käyttökokemuksen. Motorola on kaartanut takaosan molemmat reunat selvästi ja lasipinnat yhdistyvät kehykseen saumattomasti. Mitään häiritseviä saumakohtia tai teräviä kulmia ei puhelimessa ole, mikä on laadukkaasti viimeistellyn puhelimen merkki. Puhelin on edelleen kookas, mutta jos on aikaisemmin käyttänyt suuria puhelimia, niin koko on tuskin ongelma. Mielestäni Motorola on onnistunut luomaan Edge 20 Pron rakenteesta hyvän, vaikka päällystetty alumiinikehys tuntuukin muovilta.

IP68-luokituksen mukaista vedenkestävyyttä ei ole myöskään Motorola Edge 20 Prohon saatu, vaan Motorola tarjoaa vain IP52-luokituksen. Puhelin kestää siis roiskevettä, mutta suoraan veteen uutuuspuhelinta ei pidä upottaa. Mielestäni Motorolan olisi pitänyt tässä hintaluokassa laittaa mukaan IP68-luokitus, jos olisi halunnut rakentaa uskottavan lippulaivapuhelimen. IP52-luokitus ei paljon auta tilanteissa, jossa puhelin altistuu suurelle määrälle vettä. Roiskevedenkestävyys näkyy muun muassa puhelimen SIM-korttiluukussa olevana erillisenä suojakumina.

Motorola Edge 20 Pron etuosa on täysin identtinen aikaisemmin testatun Edge 20 -mallin kanssa. Motorolan hyödyntämä tasainen näyttöpaneeli ja kulmikas muotoilu tekee toteutuksesta hieman massasta poikkeavan. Näyttö peittää noin 89 prosenttia pinta-alasta, mikä on hyvä suoritus, vaikka näyttöä kiertääkin kohtuulliset kehykset. Näytön yläreunassa on keskitetysti etukameraa varten tehty reikä, joka ei ole kaikista pienimmästä päästä. Puheluihin käytettävä kaiutin löytyy pienestä rakosestaan näyttölasin ja kehyksen välistä. Valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet ovat asetettuna näytön yläpuolelle, mutta huippupuhelimista tuttua integroitua sormenjälkilukijaa ei näytössä ole.

Takaosaltaan uusi Motorola Edge 20 Pro muistuttaa pikkuveljeään, jos ei oteta huomioon selvästi kaartuvampia reunoja. Motorola luottaa geneeriseen laatikkomaiseen kamera-alueeseen, joka sijaitsee takaosan vasemmassa yläkulmassa. Kamera-alue ulkonee huomattavasti muusta rungosta, joten puhelin pääsee keikkumaan pöydällä. Kameroita on yhteensä kolme kappaletta, ja niiden rinnalla on kaksois-LED-salamavalo sekä yksi mikrofoni. Kamera-alueessa on myös teksti ”108 MP, 13–126 mm, 2,1 µm, Ultra Pixel”, jolla viitataan pääkameran tarkkuuteen sekä kamerajärjestelmän ominaisuuksiin. Laitteen takaosassa on myös tuttu Motorolan M-logo.

Puhelimen oikeassa kyljessä on perinteikkääseen tyyliin virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, mutta virtapainikkeeseen on päätetty integroida sormenjälkilukija. Painikkeet on valmistettu muovista, mutta niiden tuntuma ja vaste ovat erinomaiset. Erikoisesti Motorola on asettanut painikkeet varsin ylös, joten niiden käyttäminen on haastavaa. Vasempaan kylkeen Motorola on sijoittanut myös yhden painikkeen, joka on tarkoitettu Google Assistantille. Motorola Edge 20 Pron yläreunassa on yksi mikrofoni, mutta ei mitään muuta. Puhelimen alareunasta löytyy kaiutin, mikrofoni, USB-C-liitin sekä SIM-korttiluukku. Puhelimeen on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia, mutta muistikorttipaikkaa siitä ei löydy.

Näyttö

Motorola hyödyntää Edge 20 Prossa täysin samaa näyttöpaneelia kuin edullisemmassa Edge 20 -mallissa. Motorola on kertonut keskittyneensä tällä kertaa näyttöön, mutta viime vuoden Edge-malleista tuttua reunoilta kaartuvaa toteutusta ei tällä kertaa ole tarjolla. Motorola luottaa tasaiseen näyttöpaneeliin, jossa on panostettu vahvasti väritoistoon sekä korkeaan virkistystaajuuteen.

Kyseessä on kookas 6,7 tuuman näyttöpaneeli, joka perustuu OLED-tekniikkaan. Näytössä on tuttu Full HD+ -tarkkuus, eli 2400 x 1080 pikseliä, joka tekee 385 pikseliä tuumaa kohden. Motorola hyödyntää näytössä 20:9-kuvasuhdetta, ja lisäksi siinä on erittäin korkea 144 hertsin virkistystaajuus sekä tuki HDR10+ -tekniikalle.

Motorola Edge 20 Pron näyttö pääsi vakuuttamaan, sillä kyseessä on hintaluokassaan hyvä kokonaisuus. Näyttö on tarpeeksi kookas ja kokonaan tasainen ratkaisu on varmasti suuremman yleisön mieleen. OLED-tekniikkaan perustuva paneeli on loistava, sillä näytöllä musta on oikeasti mustaa ja tummat sävyt toistuvat todella syvinä ja miellyttävinä. Motorola on laittanut mukaan myös 144 hertsin virkistystaajuuden, mikä tekee kokemuksesta sulavan. 144 hertsin virkistystaajuudella näyttö päivittää itsensä 144 kertaa sekunnissa, mikä on selvästi enemmän kuin perinteisempi 60 kertaa sekunnissa.

Virkistystaajuutta voidaan vaihtaa ainoastaan kolmesta vaihtoehdosta, jotka ovat auto, 60 Hz ja 144 Hz. Ainoastaan auto on adaptiivinen, eli näytön virkistystaajuutta voidaan vaihtaa sisällön mukaan joko 48, 60, 90 tai 120 hertsin välillä. Jos tilaksi valitaan 60 tai 144 hertsiä, niin silloin näyttö on pakotettuna vain kyseiseen virkistystaajuuteen. Näytössä on lisäksi korkea 576 hertsin kosketusherkkyys, joka on varmasti monien mobiilipelaajien mieleen.

Full HD+ -tarkkuus on näytössä ainakin itselleni riittävä, sillä tässä hintaluokassa vain harvoin nähdään tarkempaa näyttöä. Värintoisto oli näytössä mielestäni myös hyvä oletusasetuksilla, ja todennäköisesti yksi parhaimmista mitä on Motorolan puhelimissa koskaan nähty. Näytön kirkkaus yltää noin 600 nitiin, joka on hyvä suoritus OLED-näytölle. Luettavuus näytöltä oli testijakson aikana erinomainen lähes joka tilanteessa, vaikka toki kirkkaassa auringonvalossa oli hieman haasteita.

Motorola Edge 20 Pron näytössä on myös tuki HDR10- ja HDR10+ -toistolle, joten näytöltä voidaan tarkastella laadukasta HDR-sisältöä. Puhelin tarjoaa luonnollisestikin Widevine L1 -sertifikaatin, joten laadukkaan sisällön toistaminen on mahdollista myös monissa suoratoistopalveluissa. Esimerkiksi Netflix tarjoaa toistamisen maksimissaan Full HD -tarkkuudella, mutta ainakaan tämän arvostelun kirjoitushetkellä HDR-toiminnot eivät olleet tuettuna. HDR:stä päästään kuitenkin nauttimaan muun muassa YouTubessa.

Näyttöä varten Motorola on toteuttanut joitakin ominaisuuksia, joilla pystyy hieman personoimaan näyttökokemusta. Esimerkiksi näytön toistamia värejä voidaan säätää kahden oletusasetuksen kautta, jotka ovat luonnollinen ja kylläinen. Lisäksi värilämpötilaa on mahdollista säätää joko viileämmäksi tai lämpimämmäksi. Näyttö on saanut myös välkkymisen eston (DC-himmennys), joka estää näytön välkkymistä pimeissä ympäristöissä. Näyttöasetuksista voidaan säätää myös yövaloa, tummaa teemaa sekä muita näytön perusasetuksia.

Testijakson aikana Motorola Edge 20 Pron näyttö todettiin hyväksi ja näyttökokemus oli pääosin erinomainen korkean virkistystaajuuden ja OLED-tekniikan ansiosta. Näytössä ei havaittu samoja kosketusongelmia kuin mitä havaittiin edullisemman Motorola Edge 20:n näytössä testijakson aikana. Kokonaisuudessaan näyttö oli mielestäni miellyttävä ja teknisesti ratkaisu on hyvä 700 euron puhelimelle.

Tekniikka, suorituskyky ja 5G

Teknisesti Motorola Edge 20 Pro ei tarjoile mitään suurempia yllätyksiä, mutta mukaan on saatu kuitenkin tehokkaampi järjestelmäpiiri kuin Edge 20 -mallissa oli. Motorola luottaa Snapdragon 870 -järjestelmäpiiriin, kun Edge 20 -mallissa nähtiin keskihintaluokkaan suunnattu Snapdragon 778G -järjestelmäpiiri. Snapdragon 870 ei ole enää mikään kovin uusi järjestelmäpiiri, sillä kyseessä on käytännössä uudelleen nimetty viime vuoden huippupiiri. Erikoisesti Motorola ei hyödynnä tuoreinta Snapdragon 888 -piiriä, joka olisi ollut varmasti loogisin vaihtoehto.

Snapdragon 870 -järjestelmäpiiri on nähty jo Motorolan noin 500 euron hintaisessa Moto G100 -puhelimessa, joten nyt tarjoillaan selvästi kalliimmalla samanlaisia teknisiä ominaisuuksia.

Snapdragon 870 on valmistettu edelleen tutulla 7 nanometrin tekniikalla ja kyseessä on kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Snapdragon 870 koostuu yhdestä 3,2 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 585 -ytimestä, kolmesta 2,42 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Kryo 585 -ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 585 -ytimestä. Grafiikkasuorittimena toimii Adreno 650. Suorituskykyä on parannettu hieman tehokkaimman ytimen korkeammalla kellotaajuudella, mutta mitään merkittävää parannusta ei ole saatu aikaiseksi.

Suomessa Motorola on tuonut Edge 20 -puhelimen myyntiin yhdessä muistiversiossa, joka tarjoaa mukavat 12 gigatavua LPDDR5-RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä UFS 3.1 -tallennustilaa. Muistikorttipaikkaa Motorola ei ole uutuuspuhelimeen saanut, vaan käyttäjien on luotettava tarjolla olevaan tallennustilaan.

Suorituskyvyltään Snapdragon 870 on tuttua huippuluokkaa, mutta kovinkaan lähelle tämän hetken tehokkainta Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriä ei päästä. Motorola Edge 20 Prossa ajettiin läpi tutut suorituskykytestit, joissa puhelin pärjäsi erinomaisesti. Alapuolella olevasta taulukosta on mahdollista verrata puhelimen saaneita pisteytyksiä Snapdragon 778G -järjestelmäpiiriin perustuvan Motorola Edge 20 -puhelimen sekä tehokkaampaan Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriin perustuvan Xiaomi Mi 11i -puhelimen kanssa. Motorola Edge 20 Pro asettuu puhelimien välille ja pisteistä käy ilmi, että Snapdragon 870 on selvästi tehokkaampi kuin Snapdragon 778G.

Testitulokset
Motorola Edge 20 Pro (SD870) Motorola Edge 20 (SD778G) Xiaomi Mi 11i (SD888)
AnTuTu (V8): 710 196 pistettä 522 488 pistettä 782 172 pistettä
Geekbench 5 (single): 966 pistettä 763 pistettä 1133 pistettä
Geekbench 5 (multi): 3048 pistettä 2666 pistettä 3730 pistettä
PCMark 2.0: 14 923 pistettä 13 758 pistettä 14 678 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: MAX pisteet 5071 pistettä MAX pisteet
3DMark Slingshot Extreme (graphics): MAX pisteet 5205 pistettä MAX pisteet
3DMark Slingshot Extreme (physics): MAX pisteet 4653 pistettä MAX pisteet
3DMark Wild Life: 4184 pistettä 2482 pistettä 5413 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Suorituskykytestien tuloksia ei kannata katsoa aivan liian tarkasti, sillä ne eivät kerro toimivuutta todellisissa käyttöympäristöissä. Suorituskykytesteissä puhelimet laitetaan äärirajoille, mikä ei vastaa peruskäyttöä.

Testijakson aikana Motorola Edge 20 Pron suorituskyky todettiin hyväksi ja se riittää pitkälti kaikkiin tilanteisiin. Snapdragon 870 -järjestelmäpiirin suorituskyky riittää myös hyvin pelaamiseen ja monet raskaimmatkin mobiilipelit ja sovellukset tuntuivat toimivan puhelimessa nopeasti. Mielestäni tässä hintaluokassa olisi voinut jo toivoa Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriä, sillä Edge-mallisto on Motorolan lippulaivamallisto. Nyt suorituskyky on samalla tasolla kuin parhaimmassa Moto G -malliston puhelimessa.

Motorola Edge 20 Prolle toteutettiin testijakson aikana myös tuttu stressitesti, jonka tarkoituksena on paljastaa, kuinka vakaana suorituskyky pysyy pidemmässä käytössä. Vaikka suorituskyky riittää varmasti ongelmitta, useille on tärkeää tietää miten puhelimen suorituskyky säilyy mobiilipelejä pelattaessa pitkiä aikoja. Stressitestissä ajoimme puhelimessa AnTuTu-suorituskykytestin läpi yhteensä viisi kertaa peräkkäin.

Motorola Edge 20 Prolle toteutettu stressitesti.

Ensimmäisellä testauskerralla Motorola Edge 20 Pro -puhelimella saatiin AnTuTu-testissä kiitettävät 710 196 pistettä, mutta toisen testauskerran jälkeen pisteet lähtivät kevyeen laskuun, sillä ne asettuivat 695 982 pisteeseen. Alin suorituskyky saatiin viidennellä testauskerralla, jolloin AnTuTu antoi 691 888 pistettä. Stressitestissä havaittiin suorituskyvyn pysyvän tasaisena jatkuvasti, vaikka kevyttä laskua oli havaittavissa. Mitään suurempia suorituskyvyn romahtamisia ei havaittu, mikä ei ole ollut Snapdragon 870 -järjestelmäpiirin piirre aikaisemminkaan. Tuoreempaan Snapdragon 888 -piiriin perustuvissa puhelimissa on nähty rajujakin suorituskyvyn tippumisia.

Kokonaisuudessaan suorituskyvystä katosi korkeintaan 18 000 pistettä, mikä tarkoittaa noin 2,6 prosenttia. Motorola Edge 20 Pro on yksi vuoden 2021 parhaiten stressitestissä pärjänneistä puhelimista. Snapdragon 870 on tämän osalta erinomainen järjestelmäpiiri, eikä sen kanssa ole ollut myöskään ylikuumenemisongelmia. Toki stressitestin aikana puhelin lämpeni hieman, mutta sitä oli silti edelleen mukavaa pitää käsissä. Motorola on onnistunut siis hyvin kehittämään puhelimeen vahvan jäähdytysjärjestelmän, joka ohjaa lämmön nopeasti pois rakenteesta.

5G-yhteyksistä Motorola Edge 20 Pro -puhelimessa on vastaamassa hyvin tuttu modeemi, eli Snapdragon X55. Snapdragon 870 -järjestelmäpiirin yhteyteen on laitettu siis tuttu modeemi, joka löytyy myös viime vuoden Snapdragon 865- ja Snapdragon 865+ -järjestelmäpiireistä. Snapdragon X55 -modeemi tarjoaa tuen 5G-verkoille niin standalone- kuin non-standalone-tekniikoillakin. Kehittyneen modeemin ansiosta Motorola Edge 20 Pro tukee 5G-verkkoja nyt ja tulevaisuudessa. Teoreettisesti 5G-modeemi kykenee 7,5 Gbit/s latausnopeuksiin sub-6 GHz -taajuuksilla. Luonnollisesti modeemissa on tuki myös 2G-, 3G- ja 4G-tekniikoille, mutta mmWave-tukea ei löydy.

Motorola on saanut modeemiin tuen useille 5G-taajuusalueille, jotka ovat non-standalone-verkoissa n1, 3, 5, 7, 8, 28, 38, 41, 66 77 ja 78. Suomessa 5G-verkot pohjautuvat tällä hetkellä pääosin sub-6 GHz:n n78-taajuusalueeseen, mutta tulevaisuudessa 5G-verkko voi kuitenkin vaatia enemmän taajuusalueita. Esimerkiksi Suomessa on otettu käyttöön jo hieman myös n28-taajuusaluetta, joka löytyy valmiiksi myös tästä uutuuspuhelimesta.

5G-yhteyksiä testailtiin Elisan ja DNA:n verkoissa Hämeenlinnan alueella. Erityisesti DNA:n verkoissa Motorola Edge 20 Pro oli parhaimmillaan, sillä nopeudet ylsivät todella korkealle. Yleisesti Elisan verkoissa päästiin korkeintaan 500 Mbps latausnopeuksiin sekä 20 Mbps lähetysnopeuksiin, kun taas DNA:n verkoissa mitattiin jopa 1085 Mbps latausnopeus ja 71,8 Mbps lähetysnopeus. Yleisesti 5G-yhteydet ja muut mobiiliverkot tuntuivat toimivan Motorola Edge 20 Prossa hyvin, eikä vastaan tullut testijakson aikana ongelmia.

Sormenjälkilukija kyljessä ja pettymys äänentoistossa

Motorola Edge 20 Pro tarjoaa edelleen kylkeen sijoitetun sormenjälkilukijan, eikä huippupuhelimille tutumpaa näytönalaista sormenjälkilukijaa löydy. Sormenjälkilukija on integroitu puhelimen virtapainikkeeseen, joten se on edelleen hyvin käytettävissä. Testijakson aikana lukija todettiin nopeaksi sekä käytännölliseksi myös uudessa sijainnissaan, vaikka henkilökohtaisesti tykkään enemmän näytönalaisista lukijoista.

Motorola on asettanut painikkeet puhelimen kyljessä korkealle, joten sormenjälkilukijaan käyttöön täytyy oikeasti totutella, jotta siihen yltää peukalolla. Sormenjälkilukijan avulla lukitus aukeaa yleisesti välittömästi, ja vain harvoin on havaittavissa virheilmoituksia. Jos sormi on likainen tai märkä, niin silloin lukija ei pysty tunnistamaan sormea yhtä vaivattomasti.

Toinen biometrinen lukituksen avaustapa Motorola Edge 20 Prossa on etukameraan pohjautuva kasvojentunnistus. Kasvojentunnistus tuntui toimivan pääosin hyvin ja nopeasti, sillä lukitus avautui lähes heti näytön avaamisen jälkeen. On kuitenkin hyvä huomata, ettei etukameraan perustuva kasvojentunnistus ole yhtä tietoturvallinen ratkaisu kuin sormenjälkilukija, sillä se saatetaan pystyä ohittamaan kuvalla. Tämän takia testijakson aikana luotettiin enemmän sormenjälkilukijaan, eikä kasvojentunnistus ollut päivittäisessä käytössä.

Motorola on laittanut Edge 20 Prohon myös täysin samanlaiset ratkaisun äänentoiston osalta kuin edullisempaan Motorola Edge 20 -malliin. Puhelimessa luotetaan ainoastaan yhteen kaiuttimeen, joten tässä hintaluokassa jo lähes vaadittavaa stereoäänentoistoa ei ole tarjolla. Koska kyseessä on yhdellä kaiuttimella varusteltu 700 euron puhelin, niin äänentoisto on selvä miinus.

Kaiuttimen tuottama ääni ei pääse laadultaan tai voimakkuudeltaan yllättämään, vaan kyseessä on heikko kaiutin. Kaiuttimen kautta ei ole mielekästä kuunnella pitkiä aikoja musiikkia, ja voimakkuus ei ole niin hyvä kuin mitä ehkä itse odotin. Kaiutin on sopiva esimerkiksi puheen kuuntelua varten, mutta musiikkia varten kannattaa puhelimeen liittää kuulokkeet.

Motorola ei tarjoa uutuuspuhelimessa kuulokeliitintä, vaan käyttäjien on tyydyttävä langattomiin kuulokkeisiin. Langalliset kuulokkeet voidaan yhdistää puhelimeen USB-C-adapterin avulla, mutta langattomat kuulokkeet ovat varmasti parempi valinta. Motorola Edge 20 Pro tarjoaa Bluetooth 5.1 -tuen, eli vakaa yhteys Bluetooth-kuulokkeiden kanssa pitäisi löytyä.

Akunkesto

Motorola Edge 20 Pron paksumman rakenteen ansiosta Motorola on pystynyt laittamaan puhelimeen hieman suuremman akun kuin Edge 20 -puhelimeen. Sisuksista löytyy kookas 4500 milliampeeritunnin akku, jonka Motorola lupaa takaavan virran koko päiväksi ja hieman myös yli. Testijakson aikana akunkesto todettiin olevan hyvin helposti yhden päivän verran, mutta kahta päivää ei ainakaan aktiivisessa käytössä pysty menemään.

Testijakson aikana Motorola Edge 20 Prossa oli usein iltaisin akkua jäljellä 20-30 prosenttia, joten virtaa on luvatusti myös ”hieman yli päiväksi”. Jos puhelinta käyttää hyvin vähän, niin akun saa kestämään todennäköisesti parikin päivää, mutta itse en siinä onnistunut. Päivän aikana puhelinta käytettiin aktiivisesti kuvaamiseen, sosiaalisen median selaamiseen, viestittelyyn, videoiden katseluun sekä muutamiin puheluihin. Puhelin oli myös monesti yhdistettynä Bluetooth-laitteisiin, kuten kuulokkeisiin tai kaiuttimeen, joiden kautta musiikkia kuunneltiin päivän aikana useita tunteja. Aktiivinen käyttäminen ei kuitenkaan pitänyt sisällään raskaiden mobiilipelien pelaamista. Testijakson aikana puhelimessa oli käytössä jatkuvasti 144 hertsin virkistystaajuus.

Akunkesto on siis tutulla tasolla, eikä yllätyksiä tai pettymyksiä Motorola pääse tällä kertaa tarjoilemaan. Siinä missä Edge 20 -perusmallissa karsittiin akusta ohuen rakenteen takia, niin onneksi Edge 20 Pron kohdalla Motorola ei ole tehnyt kompromisseja. Motorola on tällä kertaa panostanut Edge 20 Pron lataamiseen, sillä tuettuna on jopa 30 watin tehoinen TurboPower-pikalataus. Motorolan mukaan pikalataus tarjoaa ”10 minuutissa virtaa 9 tunniksi”, mikä ei kovinkaan paljoa kerro todellisesta latausajasta.

Langatonta latausta ei myöskään Motorola Edge 20 Prohon ole saatu, vaan käyttäjien täytyy tyytyä 30 watin tehoiseen langalliseen lataukseen USB-C-liittimen kautta. Onneksi Motorola toimittaa tehokkaimman mahdollisen laturin puhelimen mukana, joten sitä ei tarvitse erikseen ostaa. Tämän takia pääsimme myös toteuttamaan puhelimelle tutun lataustestin, jonka tulokset ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Motorola Edge 20 Pron akun latausnopeus mukana toimitettavalla 30 watin laturilla.

Motorola Edge 20 Pron kookas 4500 milliampeeritunnin akku latautuu tyhjästä täyteen 80 minuutissa, mikä on pitkä aika ottaen huomioon puhelimen hintaluokan ja kilpailijoiden tarjoamat pikalataukset. Mielestäni Motorolan olisi pitänyt tähdätä selvästi alle tunnin mittaiseen latausaikaan, jotta Motorola Edge 20 Pro olisi edes jollain tavalla kilpailukykyinen tänä päivänä.

Puolessa tunnissa akkua on saatu ladattua 59 prosenttia ja 90 prosentin varaustaso saavutetaan vain 62 minuutissa. Akun lataus näyttää olevan 75 prosentin varaustasoon tasaisen nopeaa, minkä jälkeen lataus hieman hidastuu. Esimerkiksi ensimmäiset 10 prosenttia ladattiin vain 6 minuutissa, kun viimeiset 10 prosenttia vaativat latautuakseen 18 minuuttia. Kokonaisuudessaan lataus on kohtuullisella tasolla ja riittänee varmasti monille.

Pakkastesti

Testijakson aikana Motorola Edge 20 Pro laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettu sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Motorola Edge 20 Pro laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen akunvarausta oli jäljellä 99 prosenttia, joten akkua oli kulunut vain yksi prosentti. OLED-tekniikkaan perustuvan näytön ansiosta se ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan toimi hyvin. Myös kylkeen sijoitettu sormenjälkilukija toimi ongelmitta ja salamaa oli mahdollista käyttää kamerassa. Motorola oli myös estänyt akun lataamisen puhelimen ollessa jääkylmänä, mikä on normaali ratkaisu.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Motorola Edge 20 Pron näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 7 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 93 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä normaalilla tasolla, sillä yleisesti tässä testissä kuluu akkua 5-15 prosenttia. Myöskään tämän toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

Motorola Edge 20 Pro kestää pakkasta testin perusteella hyvin, sillä akun kuluminen ei ollut kummankaan testin aikana kovinkaan suurta. Pakkanen ei tuottanut puhelimelle myöskään mitään ongelmia, mutta Motorola oli kuitenkin tuttuun tapaansa estänyt akun lataamisen laitteen ollessa jääkylmänä.

Kamerat

Kameroiden osalta Motorola Edge 20 Pro on lähes samanlainen kuin Edge 20, mutta Motorola on tällä kertaa panostanut enemmän zoomiominaisuuksiin. Tarjolla on siis huippuluokan kameratoteutus, jos tarkastellaan kameroiden teknisiä ominaisuuksia. Motorola Edge 20 Pron takaosassa on kolmoiskamera, joka koostuu tarkasta pääkamerasta, ultralaajakulmakamerasta sekä periskooppikamerasta. Motorola ei ole laittanut mukaan yhtään makro-, mustavalko- tai syvyyskameraa, joita ei toki halutakaan tämän hintapisteen puhelimessa nähtävän.

Puhelimessa on tarkka 108 megapikselin tasoinen pääkamera, joka perustuu Samsungin kehittämään ISOCELL HM2 -sensoriin. Kyseessä on 1/1,52” kokoinen sensori, jossa on 0,7 µm pikselikoko. Kameran linssissä on kerrottu olevan f/1.9-aukko ja tuettuna on vaiheentunnistava automaattitarkennus. Toinen kameroista on 16 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera, jossa tarjoaa 1,0 µm pikselikoon. Ultralaajakulmakameraan on laitettu f/2.2-aukolla ja 13 mm polttovälillä varusteltu linssi, joka takaa muun muassa 119 asteen kuvakentän. Kamerassa on myöskin automaattitarkennus, joka mahdollistaa ultralaajakulmakameran käyttämisen myös makrokuvaamiseen.

Kolmas kameroista on 8 megapikselin tasoinen periskooppikamera, joka tarjoaa 1,0 µm pikselikoon. Telekameraan on laitettu periskooppilinssi, jossa on f/3.4-aukko, 126 mm polttoväli sekä optinen kuvanvakautus. Telekamerassa on tuki vaiheentunnistavalle automattitarkennukselle ja kameralla pystytään 5x optisesti zoomattuihin kuviin. Kyseessä on Motorolan ensimmäinen älypuhelin periskooppikameralla, eikä vastaavat ratkaisut ole kovinkaan yleisiä vielä 700 euron hintaluokassa. Puhelimen etuosaan on laitettu yksi erittäin tarkka 32 megapikselin selfiekamera, jossa on 0,7 µm pikselikoko sekä f/2.25-aukolla varusteltu linssi.

Motorola Edge 20 Pron kamerat lyhyesti:

  • Takaosan kolmoiskamera:
    • Pääkamera: 108 megapikseliä (Samsung ISOCELL HM2, f/1.9, 1/1,52”, 0,7 µm, PDAF)
    • Ultralaajakulma: 16 megapikseliä (Omnivision OV16A10, f/2.2, 13 mm, 1,0 µm, AF, 119 asteen näkökenttä)
    • Telekamera: 8 megapikseliä (Omnivision OV08A10, f/3.4, 126 mm, 1,0 µm, PDAF, OIS, 5x optinen zoom)
  • Etukamera: 32 megapikseliä (Omnivision OV32B40, f/2.25, 0,7 µm)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

Koska pääkamera on myös Edge 20 Prossa täysin identtinen kuin Edge 20 -mallissa, niin kovinkaan suuria eroavaisuuksia tai parannuksia kuvien laatuun ei ole luvassa. 108 megapikselin pääkamerassa käytetään tuttuun tyyliin pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jossa yhdeksän pikseliä yhdistetään yhdeksi paremmaksi pikseliksi. Lopputuloksena saadaan normaaleita 12 megapikselin kuvia. Testijakson aikana kameraa käytettiin oletusasetuksilla, mutta täyden 108 megapikselin kuvien taltioiminen on myös mahdollista erillisessä kuvaustilassaan.

Pääkameralla taltioidut kuvat ovat laadukkaita, mitä voikin odottaa kehittyneeltä kamerasensorilta. Myöskin omassa hintaluokassaan pääkameran kuvat ovat miellyttäviä erityisesti hyvässä valaistuksessa kuvattaessa. Kuviin saadaan taltioitua paljon yksityiskohtia, värit ovat luonnolliset ja dynaaminen alue on melko laaja. Kuvissa on mielestäni vähän rakeisuutta tai epäselviä yksityiskohtia. Motorola on kutienkin hieman aggressiivisesti terävöittänyt kuvia.

Heikommassa valaistuksessa pääkameran kuvat ovat myös hyvällä tasolla. Kuviin saadaan taltioiduta edelleen hyvin yksityiskohtia, vaikka rakeisuus tietyssä valaistuspisteessä lisääntyykin. Motorola tarjoaa kamerassa myös tuen erilliselle yötilalle, jonka avulla kuvista saadaan aikaisempaa valoisempia muutaman sekunnin mittaisen kuvasajan jälkeen. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna Motorola Edge 20 Pron pääkameralla.

Ultralaajakulmakamera on myös samanlainen kuin pikkuvelimallissa, joten merkittäviä eroavaisuuksia ei laadussa havaittu. Kyseessä on 16 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera, jolla kuitenkin taltioidaan vain 12 megapikselin kuvia. Ultralaajakulmakameran todettiin olevan vähintäänkin hyvä, mutta ei millään tasolla erinomainen. Hyvässä valaistuksessa ultralaajakulmakamera on käyttökelpoinen, sillä yksityiskohdat eivät ole kuvissa kaikista parhaimpia ja teräviä. Kuvissa värit ovat luonnolliset, mutta joissakin tilanteissa myös hieman haaleita. Lisäksi dynaaminen alue tuntui ultralaajakulmakuvissa olevan hyvä.

Ultralaajakulmakameralla kuvaus heikommassa valaistuksessa on mahdollista, mutta jälki ei ole aina parasta. Kuviin tulee paljon enemmän rakeisuutta sekä epäselviä yksityiskohtia, vaikka hyviäkin kuivia voi saada aikaiseksi. Yötila ei ole tuettuna ultralaajakulmakamerassa, joten parempia kuvia ei ole mahdollista saada. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna ultralaajakulmakameralla.

Suurin eroavaisuus kamerajärjestelmässä on uusittu telekamera, joka on nyt saanut periskooppilinssin. Kamera on edelleen 8 megapikselin tasoinen ja Motorola muokkaa tarkkuuden 12 megapikseliin kuvaushetkellä. Kameralla onnistuu korkeintaan 5x optisesti zoomatut kuvat ja optinen kuvanvakain vähentää selvästi tärinää.

Periskooppikameralla saadaan aikaiseksi mielestäni todella hyvää jälkeä hyvässä valaistuksessa. Kuvat ovat tarkkoja, väritykseltään hyvin lähellä pääkameraa sekä dynaaminen alue on hyvällä tasolla. Kuvissa kuitenkin lisääntyy pieni kohina sekä pehmeys. Heikommassa valaistuksessa periskooppikameran kuvien laatu heikkenee nopeasti, eikä yötila ole käytössä. Koska Motorola Edge 20 Pro tarjoilee periskooppikameran, niin Motorola on pystynyt tarjoamaan laitteessa jopa 50x digitaalisen zoomin.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna Motorola Edge 20 Pron periskooppikameralla.

Videokuvauksen osalta Motorola Edge 20 Pro on hieman erilainen kuin Edge 20, sillä tehokkaampi järjestelmäpiiri mahdollistaa hieman paremmat ratkaisut. Pääkameralla voidaan kuvata korkeintaan 8K 24 fps -videokuvaa, mutta tuettuna ovat myös 4K 60 ja 30 fps -videokuvaustarkkuudet. 8K- ja 4K-kuvausta tuetaan vain pääkameralla ja ultralaajakulma- ja periskooppikameroita voi käyttää ainoastaan Full HD 30 fps -tilalla. Videokuvaus oli ainakin 4K-tasoisena mielestäni hyvää, mutta 8K-tarkkuudelle en ainakaan itse keksi mitään järkevää käyttöä. Videokuvauksen aikana voidaan myös vaihdella kameroiden välillä, mikä ei ole itsestään selvyys monissakaan puhelimissa.

Etukameran tarkkuus Motorola Edge 20 Prossa on mukavat 32 megapikseliä, ja sen avulla taltioidaan oletusarvoisesti 8 megapikselin kuvia. Etukameran laatu on hyvä ja kuvat ovat tarkkoja myös 8 megapikselin kuvaustilalla. Käyttäjät voivat ottaa myös käyttöön 32 megapikselin kuvien taltioimisen, jonka avulla saadaan vieläkin yksityiskohtaisempia kuvia. Etukamera on varmasti tarpeeksi hyvä, jos tykkää ottaa paljon selfiekuvia. Etukameralla onnistuu myös 4K-tasoinen videokuvaus, mutta kamerassa ei ole automaattista tarkennusta.

Edge 20 Pro -puhelimessa hyödynnetään Motorolan tuoreinta kamerasovellusversiota, joka on nähty järjestäen kaikissa yhtiön uusissa puhelimissa. Uudessa kamerasovelluksessa Motorola on pyrkinyt selvästi tekemään ulkoasusta modernimman ja saavutettavamman. Suurin osa toiminnoista on laitettu päänäkymässä sovelluksen alareunaan, josta niihin päästään käsiksi helposti yhdellä kädellä. Päänäkymän yläreunassa on ainoastaan tekoälyyn pohjautuva kuvaustilailmaisin, minkä lisäksi oikeassa kulmassa on asetuspainike, josta päästään säätämään sovellusasetuksia.

Kamerasovelluksen alareunassa on ominaisuusvalitsin, jossa voidaan siirtyä video- ja valokuvatilojen välillä sekä lisää-välilehden takaa löytyy suurempi valikoima erilaisia kuvaustiloja. Ominaisuusvalitsimen yläpuolella on perinteikkäät painikkeet taka- ja etukameroiden välillä vaihtamiseen, laukaisupainike sekä painike, josta nähdään nopeasti edellinen kuva. Näiden ominaisuuksien yläpuolella on asetukset salamalle ja ajastukselle sekä Google Lens -painike. Lisää pika-asetuksia saadaan avattua pyyhkäisemällä kamerasovelluksessa ylöspäin, jolloin voidaan säätää kuvasuhdetta, salamaa, ajastusta sekä aktiivisia kuvia. Päänäkymässä on myös zoomivalitsin, jossa on pikavalinnat makrokuvaukselle, ultralaajakulmakameralle (0,5), pääkameralle (1x) sekä periskooppikameralle (5x).

Manuaalitilaan päästään valitsemalla kamerasovelluksen lisäominaisuusvalikosta pro-tila. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa (2300 – 7500 K), tarkennusta, ISO-arvoa (100 – 3200), suljinnopeutta (1/6000 – 32 s) sekä valotusta. Kaikki manuaalisäädöt ovat saatavilla myös puhelimen ultralaaja- ja telekameroille, mutta säätöasetukset saattavat olla kameroille hieman erilaiset. Manuaalitilassa on mahdollista taltioida myös RAW-kuvia perinteisten JPG-kuvien rinnalla.

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmän osalta Motorola Edge 20 Pro ei tarjoile yllätyksiä enää Motorola Edge 20 -puhelimen jälkeen, sillä Motorola luottaa täysin samaan ongelmistoon. Puhelimessa on Android 11 -käyttöjärjestelmäversio, jonka päällä hyrrää My UX -käyttöliittymä. Motorolan oman käyttöliittymän ideana on tarjota monipuolinen mutta puhdas Android-käyttökokemus, joten Edge 20 Pro ei tarjoa mitään kovinkaan raskasta ohjelmistoa. Testijakson aikana puhelin ei saanut päivityksiä, mutta tuorein saatavilla ollut tietoturvakorjaus oli Googlen 1. elokuuta 2021 julkaisema.

Motorolan puhelimet ovat aina olleet päivityslupauksensa osalta heikoilla verrattuna kilpailijoihinsa, eikä nyt Motorola Edge 20 Pro suuremmin pääse loistamaan päivitysten osalta. Motorola lupaa puhelimille kaksi vuotta Android-versiopäivityksiä sekä kolme vuotta tietoturvapäivityksiä, mikä on kohtalainen lupaus. Monet valmistajat lupaavat jopa neljä vuotta päivityksiä, joten parannettavaa vielä olisi. Varsinkin näin 700 euroa maksavalta puhelimelta voisi odottaa myös hieman pidempää päivitystukea. Puhelimelle voidaan odottaa vain Android 12- ja Android 13 -versioita sitten kun ne julkaistaan. Motorolan tuntien päivitykset tulevat huomattavalla viiveellä ja tieturvakorjaukset tulevat vain vuosineljänneksittäin.

Koska puhelimessa on Android 11 -käyttöjärjestelmä, niin se tuo mukaan muutamia uutuusominaisuuksia. Google on halunnut tehdä käyttöjärjestelmästä ihmiskeskeisen ja esimerkiksi ihmiset-sovellus tukee nyt keskustelut-näkymää ilmoitusvalikossa. Lisäksi Android 11 tuo vihdoin tarjolle kuplat, eli esimerkiksi viestit-sovellus pystyy pienentymään kuplaksi laitteen näytölle, josta keskustelun saa myös tarvittaessa nopeasti auki. Lisäksi Android 11:n ilmoitusnäkymässä on helpompi kontrolloida esimerkiksi musiikkia tai laitteita. Yksityisyyteen Google on myös panostanut jälleen kerran, sillä nyt sovelluksille voi antaa muun muassa vain yhden kerran käyttöoikeuksia mikrofoniin, kameraan tai sijaintiin. Lisäksi Android 11 poistaa automaattisesti aiemmin annetut käyttöoikeudet, jos sovellusta ei ole käytetty pitkään aikaan.

Puhelimessa oleva Motorolan kustomoima My UX -käyttöliittymä on tuttu jo aikaisemmistakin Motorolan laitteista. Kyseessä on käyttöliittymä, jonka yleisilme on hyvin vastaava kuin millainen se Androidissa pitäisikin olla. Motorola on asentanut puhelimeen muutamia omia sovelluksia sekä tuonut mukaan muutamia asetuksia, jotka parantavat käyttökokemusta. Lisäksi Motorola antaa My UX -käyttöliittymässä normaalia Androidia enemmän kustomointimahdollisuuksia. Testijakson aikana My UX tuntui toimivan myös uudessa Motorola Edge 20 Prossa ilman ongelmia, eikä mitään hidasteluja tai ongelmia havaittu.

Puhelimen yksi tärkeimmistä esiannetuista sovelluksista kantaa nimeä Moto. Sovelluksen eleet-valikosta löytyy muun muassa mahdollisuus ottaa käyttöön asetus, jonka avulla näyttökuva pystytään taltioimaan pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Sovelluksen kautta löytyy asetukset myös Moto-näytölle, joka on muutettu versio Androidista löytyneestä Always-on-display-toiminnosta. Moto-näytöllä on mahdollista saada näkyviin kellonaika, akun varaus, päivämäärä sekä sovellusilmoitukset, kun puhelimen näyttö on sammutettuna.

Yhtenä ominaisuutena on myös tuoreimmistakin Motorolan puhelimista löytynyt Moto Gametime, jonka päällä ollessa saadaan erilaisia työkaluja pikavalinnan taakse pelatessa mobiilipelejä. Moto-sovellukseen on tullut myös uusi mukauttamisominaisuus, jonka kautta on mahdollista säätää puhelimen tyyliä muuttamalla fonttia, korostusvärejä tai kuvakkeiden muotoja. Lisäksi on mahdollista säätää taustakuvaa sekä kuvakkeiden asettelua.

Motorola Edge 20 Pro tukee myöskin Ready For -alustaa, jolla saadaan tehtyä puhelimesta taskussa kulkeva tietokone. Ominaisuuden käyttämistä helpottaa mukana toimitettava Ready For -kaapeli, jonka avulla puhelin voidaan liittää ulkoiseen näyttöön ja puhelimessa saadaan niin sanottu desktop-tila auki. Kyseessä on Windowsin kaltainen alusta, jossa voidaan työskennellä paremmin esimerkiksi liitettyjen näppäimistön ja hiiren avulla. Kyseessä on kätevä ominaisuus, jos sellaiselle on käyttöä.

Yhteenveto

Motorola Edge 20 Pro pistää vielä hieman paremmaksi kuin Motorola Edge 20, mutta toisaalta kyseessä on jopa enemmän hämmentävä laite. Henkilökohtaisesti ymmärtäisin laitteen idean, jos järjestelmäpiiri olisi tuoreempi ja ominaisuudet vielä paremman, mutta nykyisellään ollaan jo hyvin lähellä useita satasia edullisemman Moto G100 -puhelimen kanssa.

Puhelin tarjosi testijakson perusteella samat vahvuudet kuin pikkuvelimallinsa. Tykästyin testijakson aikana puhelimen laadukkaaseen 144 hertsin OLED-näyttöpaneeliin, minkä lisäksi kameratoteutus on mukavan kattava ja laadukas. Motorola Edge 20 Pron todettiin tarjoavan myös tarpeeksi hyvä akunkesto sekä lähellä puhdasta oleva Android 11 -käyttökokemus. Puhelimessa oli myös paljon muistia, nopea kylkeen sijoitettu sormenjälkilukija sekä Snapdragon 870 tarjoaa edelleen hyvää suoristuskykyä.

Motorola Edge 20 Pron rakenne tuntui edelleen muoviselta, eikä Motorola ole tehnyt puhelimesta IP68-luokituksen mukaisesti pölyn- tai vedenkestävää. Muotoilun osalta puhelimessa jäi häiritsemään hieman korkealle kylkeen sijoitetut painikkeet, joiden käyttäminen oli ainakin aluksi haastavaa. Motorola Edge 20 Pro ei tarjoa stereokaiuttimia, joiden voisi olettaa olevan perusominaisuus. Puhelimesta puuttuu myös kuulokeliitin sekä muistikorttipaikka. Latauksen osalta puhelin ei ole myöskään mikään nopein ja langaton lataus puuttuu. Yksi miinus on myös päivityslupaus, joka on heikompi kuin monilla kilpailijoilla.

Suomessa Motorola Edge 20 Pro on myynnissä 12 + 256 gigatavun versiossa 699 euron hintaan. Tarjolla on kaksi väriversiota, jotka ovat siniset Midnight Blue ja Blue Vegan Leather. Motorola Edge 20 Pro -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Motorola Edge 20 Pro

7.7

SuomiMobiilissa testattiin uusi Motorola Edge 20 Pro, joka on huippuluokan älypuhelin edullisemmassa hintapisteessä.

Hyvää
  • Ergonominen muotoilu
  • Erinomainen OLED-näyttöpaneeli 144 hertsin virkistystaajuudella
  • Snapdragon 870 tarjoaa edelleen hyvän suorituskyvyn
  • 12 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa
  • Tuki 30 watin pikalataukselle ja laturi toimitetaan mukana
  • Lähes puhdas Android 11 -käyttöjärjestelmä
  • Monipuolinen ja hyvä kameratoteutus
  • Nopea kylkeen sijoitettu sormenjälkilukija
  • Mukana toimitettava Ready For -kaapeli mahdollistaa ominaisuuden käyttämisen
Huonoa
  • Rakenne hieman muovisen oloinen
  • Puhelin ei ole IP68-luokituksen mukaisesti vedenkestävä
  • Ei stereokaiuttimia
  • Kuulokeliitin ja muistikorttipaikka puuttuvat
  • Pikalataus ei kovinkaan nopea ja langaton lataus puuttuu
  • Päivityslupaus ei kilpailijoiden tasolla
  • Puhelimen painikkeet ovat korkealla
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut